sunnuntai 15. joulukuuta 2013

♥ Sweet sweet comeback ♥

Varoitus. Postaus sisältää säälittävän pienen määrän kuvia.

Moi kaikille rakkaille lukijoille, ja anteeksi postailemattomuuteni!

Ensinnäkin tahdon kiittää kaikkia, jotka blogiin ovat lukijoiksi liittyneet. Teitä on jo niin paljon, ja postailuja sekä kuvia tuntuu olevan ja niitä onkin aivan mitätön määrä! Kiitos paljon, olette kaikki aivan ihania. ♥
Kiitän myös kaikkia kommentoijia, en olisi koskaan uskonut saavani näinkään paljoa ihania kommentteja. Jokainen niistä piristää paljon!

Toiseksi, olen erittäin pahoillani siitä, etten ole blogiin mitään tehnyt, vaikka olen monille sitä lupaillutkin. Kiitos siitä, ettette kuitenkaan ole lähteneet lukijoista.
Tästä voin syyttää osittain vanhaa tietokonettani, joka ei meinaa aina toimia kunnolla. Onneksi joulun jälkeen on suunnitteilla hankkia uusi kone, ja päästää vanha eläkkeelle.
Haluan kuitenkin edes yrittää panostaa postausten laatuun.

Kolmanneksi pahoittelen vielä siitäkin, etten ole tehnyt minulle lähetettyjä haasteita. Anteeksi! Lupaan kuitenkin tästedes niitä yrittää tehdä, jos haasteita minulle vielä uskallatte heittää!


Nukkerintamallakin on tapahtunut muutoksia. Molemmat Dal-tyttöset, sekä Pullip Barasuishou ovat saaneet uudet kodit.
Meille on vastaavasti muuttanut Taeyang Arashi nimeltään Ren, sekä BJD-neiti Meri.
Joulun tienoilla on nukkeperheeseen tulossa lisäystä, josta lupaan postata sitten.

Ihan vain selvennykseksi, tällä hetkellä luonani asuvat Pullip-perheeläiset ovat Cynthia aka. Cyanide (Pullip Seila), Vince (Taeyang Horizon), Miu (Pullip Miku Hatsune) sekä Ren (Taeyang Arashi).

Ajattelin, että nyt todella aion tehdä jotain nukkeihini liittyvää postausta ennen joulua, jotta te ihanat lukijat pääsisitte heihin paremmin tutustumaan.

Tässä kuva hartsineidistäni, Meristä. Luultavasti häntäkin tullaan täällä blogissa näkemään.

Kerronpa nyt viimeiseksi vielä itsestänikin jotain. Olen siis kahdeksannella luokalla ja koulu vie aikaani myös jonkun verran. Onneksi kohta kuitenkin alkaa se niin toivottu joululoma! ♥
Ihan by the way, eilen sain tietää, että olen päässyt toiseksi valtakunnallisessa runokilpailussa, hehe. : D




Nyt pyydän teitä lukijoita kertomaan, minkälaista postausta haluaisitte minulta nähdä! Otan kaikki toiveet huomioon.

Kertokaa toiveistanne kommenttiboksiin, kiitos! ♥

4 kommenttia:

  1. Huhhuh, olipa paljon tekstiä ! :D
    Oli kiva, kun kerroit tässä vähän itsestäsi ja nukeistasi. ^^ Molemmat kuvatkin olivat ihania, vaikka niitä olikin vähän. Jotkut postaavat ihan normaalistikin tyyliin 3-5 kuvaa per postaus..! o_o' Eeeli ei se minua ainakaan ole kovin paljon haitannut. ^u^' Sulla on muuten ihania nukkeja ! <3 Ei siis ihme, että oot saanut paljon lukijoita kasaan, vaikka kuvien määrä onkin jäänyt lyhyeksi. - u -
    Tulevilla postauksilla odotan eniten vain näkeväni hyvänlaatuisia ja nättejä kuvia ! :3 Ja ehkä joku pieni huumorinen kuvatarina olisi myös paikallaan .. ;D

    VastaaPoista
  2. Hihi wow upea tuo sun hartsilapsosesi! Ja onnea tosta valtakunnallisesta jutusta n___n kuvien vähäisyys ei juurikaan haitannut ja ihanaa että postasit c: oot kyllä ansainnut kaikki sun lukijat ja kommentit! :3
    Tulevilta postauksilta odotan tietysti lisää kuvia >:) ja joku kuvatarina vois olla tietty kans kiva :)

    VastaaPoista
  3. Ui onpas tuo Meri nätti neitonen! *-* Tee pian postausta kaikista nukeistasi :3 Joku kuvatarinakin olisi kiva n u n

    VastaaPoista
  4. A Skinkki: Todellako? Omasta mielestäni tekstiä oli tosi vähän. : D Minä ja nukkeni kiitämme paljon ihanasta kommentista. :3 ♥ Kiva kuulla, että postaus miellytti! Kuvia on tulossa lisää (ja toivottavasti enemmän) ensi kerralla, ja laatuun koitan tottakai panostaa. :3

    empzi: Iik, kehuja! : D Kiitos ♥ Kuvia on tulossa, ja kuvatarina olisi tosiaan kiva idea, mutta ensin pitää keksiä siedettävä aihe sellaista varten. Kiitos vielä kerran. :3

    Diamond ♦: Oh why thank you! n__n Nukkepostailua tulossa vielä tämän viikon puolella, lupaan! >: D Kuvatarina-idea on laitettu harkintaan.

    VastaaPoista